21. heinäkuuta 2013

The Last Month Of Summer

Ei taas oo tullu kirjoteltua yhtään mitään, joten voisin nyt kertoa mun viimesistä viikoista Houstonissa.

Kesäkuu meni tajuttoman nopeesti. Tuntuu etten ehtinyt tekemään oikeastaan mitään. Stressasin lähtöä koko ajan ja se aiheutti vaikeuksia nukkua, ja koko ajan tuntui, että on pakko tehdä jotain jotten hukkaa mun viimesiä päiviä vaihdossa. Kävin muutamissa valmistujaisjuhlissa ja sain myös uusia kavereita. Näin kaikkia kavereita vielä äkkiä, kun oli mahdollisuus, ja loppupeleistä tuntui etten edes ehtinyt tekemään kaikkea mitä oisin halunnut, koska aika yksinkertaisesti loppui kesken. Esimerkiksi NASA:ssa ois voinut käydä kun nyt kuitenkin Houstonissa oli, mutta ei sille ollut aikaa viimeisellä viikolla, joten se jäi sitten tekemättä. Shoppailemaan menin vielä pari kertaa, koska piti hyödyntää Amerikan halvemmat hinnat ja tajusin etten ollut ostanut paljon ja matkalaukuissa oli vielä tilaa uusille vaatteille.

Viimeisellä viikolla näin kavereita, kävin baseball pelissä, tanssin ja kävin museossa hostmummon kanssa. Museossa oli tosi hauskaa, Houstonin museot on tosi isoja ja näkemistä riittää moneksi tunniksi. Suosittelen kaikille, vaikkei olisi erityisen kiinnostunut museoista. Baseball oli älyttömän tylsää. Peli kesti monta tuntia eikä siinä tapahtunut yhtään mitään. Yritin ostaa kahviakin etten nukahtaisi kesken pelin, mutta vain yksi paikka myi kahvia ja sieltäkin sain todella pahaa mustaa kahvia, joka oli jääkylmää. En pystynyt edes juomaan sitä. Lähdettiin kotiin kesken pelin eikä tosiaan tarvii mennä uudestaan. Pakko se oli kokea, mutta yksi kerta riittää mulle mainiosti. Tanssi vei aika paljon aikaa, koska mulla oli viimeiset treenit ja pukuharjoitukset ennen näytöstä ja sitten vielä lauantaina itse näytökset. Näytökset meni ihan kivasti, vaikka lava oli liian pieni ja lattia tosi liukas. Hengissä selvittiin ja tulipahan koettua houstonilainen tanssikoulunäytös.
Baseballia katsomassa

Sunnuntaina pidin läksiäiset mun kavereille, ja lopulta siellä oli vaan minä ja jätkiä. Syötiin, uitiin, hengailtiin ja käytiin kävelemässä ympäri naapurustoa. Mutta oli hauska ilta, enkä osannut olla kovin surullinen, koska ei tuntunut yhtään siltä että olisin lähdössä seuraavana päivänä. Sain yhdeltä kaverilta tosi nätin hevosenkenkäkaulakorun. Alunperin se oli ostanut mulle samanlaisen kaulakorun minkä olin saanut mun hostvanhemmilta, mutta kun se näki sen mun kaulassa, se soitti isälleen ja ne kävi vaihtamassa sen korun ihan ilman, että mä edes huomasin! Se oli tosi suloista. Mun piti tosiaan myös sanoa hyvästit hostdadille tona iltapäivänä. Mom ja dad antoivat mulle kaulakorun, joka on Texasin muotoinen ja siinä on sydän keskellä ja sanoivat, että mun pitää muistaa että todella moni ihminen Texasissa rakastaa mua. Ei edelleenkään tuntunut, etten näkisi hostdadia enää ennen lähtöä, joten en osannut olla kovin surullinen, mutta tuli silti itkettyä vähän.

Maanantai oli mun viimeinen päivä, ja se oli tosi rankka. En missään vaiheessa kunnolla sisäistänyt, että lähtö on oikeasti edessä nyt, mutta itkin silti moneen otteeseen. Heti aamulla piti hyvästellä hostsisko ja siitä se itkeminen sitten alkoikin. Sen jälkeen menin aamupalalle Denny'siin parin kaverin kanssa, ja hyvästellessä itkin taas. Olin tosi yllättynyt kun mun kaveritkin itki, koska ne on kuitenkin jätkiä eivätkä kovin usein itke, varsinkaan julkisesti.

Pakkaamisen aloittamista lykkäsin koko ajan vaan myöhemmälle, osittain koska en halunnut hyväksyä, että lähtö koittaa ihan kohta. Lopulta alotin pakkaamaan viimeisenä päivänä noin neljä tuntia ennen kun piti lähteä. Mutta ei sitä aiemmin oisi edes tarvinnut aloittaa, melkein tuli "en ehdi pakkaamaan kaikkea" -paniikki, mutta hyvin ne kamat lopulta laukkuihin meni. Sain ottaa ilmaseksi yhen ison matkalaukun ja yhen lentolaukun ja käsilaukun, mutta totesin etten ala tunkemaan kaikkea yhteen matkalaukkuun, joten hommattiin mulle viidellä eurolla toinen matkalaukku. Siitä jouduin maksamaan melkein 80 euroa, mutta ois niitten tavaroiden lähettäminen tullut kalliimmaksi. Ei ollut mitään ongelmaa saada kaikkea mahtumaan kahteen laukkuun, tilaakin jäi varmaan yli 5kg. Vaikeinta oli saada homecoming mumit laukkuun ilman että ne rypistyy ihan kauheesti, mutta hyvin hostmom nekin sinne sai survottua.

Kun olin saanut kaiken pakattua, menin vielä syömään froyota mun parhaan kaverin kanssa, ja hyvästeleminen kesti ikuisuuden. Itkettiin molemmat ja oli todella vaikeeta sanoa hyvästi. Lopulta se sitten lähti, ja vieläkin alkaa itkettää kun ajattelen sitä hetkeä. Sitten mentiin hostmomin ja meidän luona asuvan perhetutun, Alexin, kanssa syömään illallista hostisovanhempien luo. Ruoka oli tosi hyvää ja hostmummo oli ostanut mulle Texaspaidan ja -shortsit läksiäislahjaksi. Sitten oli taas aika sanoa hyvästit ja itkeä jo viidennen kerran sinä päivänä. Sieltä käytiin heittämässä Alex kotiin, sanoin heipat ja alkoi automatka kohti hotellia hostmomin kanssa. Autossa ei juurikaan puhuttu, yritin olla itkemättä mutta en onnistunut siinäkään. Kännykänkin jouduin jo antamaan takaisin. Päästiin hotellille ja kävi melko ikävästi kun hostmom nosti mun toisen matkalaukun takakontista. Se osui maahan aika kovalla voimalla ja siitä irtosi pyörät kokonaan. Jouduin kantamaan 25 kilon matkalaukkua kahvasta, mutta yllättävän helposti se kävi, koska meillä ei ollut kovin paljon reissaamista enää edessä. Hotellilla seisoessa ei tuntunut yhtään siltä, että tässä tää nyt oli. Tuntui että jäisin hotellille pariksi päiväksi ja sitten palaisin takaisin Houstonin kotiin. Mutta näin ei asiat olleet, vaan oli aika sanoa heipat hostmomille. Se kävi aika äkkiä: halattiin, itkettiin, annoin momille sinä päivänä kirjoittamani kirjeen ja se ajoi pois. Sen jälkeen oli aika tyhjä olo. Tässä se vaihtovuosi sitten oikeasti oli. Enää ei voi mennä takaisin kotiin.

Muilla vaihtareilla oli aika samanlainen fiilis, ei tuntunut siltä että seuraavana päivänä lennetään takaisin kotimaahan. Istuttiin vaan siellä hotellilla ja juteltiin, ja puolenyön aikaan mentiin omiin huoneisiin. En nukkunut juurikaan. Herätys oli neljältä, koska piti käydä suihkussa aamulla ja kaikkien piti olla valmiina lähtöön viideltä. Se oli tosi tyhmää, koska munkin bussi lähti vasta yhdeltätoista, mutta jokaisen piti siirtää kamat ja mennä eri rakennukseen odottamaan busseja jo viideltä. Saatiin aamupalaa: muroja ja muffinsseja, ja sitten vaan odoteltiin muitten vaihtareitten kanssa busseja. Lounaaksi oli leipiä ja sipsejä, ja sitten oli vihdoinkin mun bussin vuoro lähteä.
Bussien odottelu oli tylsää, joten tehtiin espanjalaisten kanssa korttitalo.

Ajettiin kentälle ja turvatarkastuksen jälkeen me kuusi suomalaista, yks etelä-arfikkalainen ja yks tsekkiläinen vaihtari odoteltiin pari tuntia koneen lähtöä Amsterdamiin. Käytiin vielä viimeisen kerran Starbucksissa, kun siihen oli mahdollisuus. Portilla odotellessa sain tosi ihanan mutta samalla kauheen surullisen viestin: mun kaverit oli siellä kentällä kukkien kanssa, koska ne halusivat sanoa mulle vielä viimeisen kerran hyvästit. Enhän mä tietenkään enää sieltä portilta pystynyt lähtemään takaisinpäin, joten mun oli pakko sanoa, että en voi tulla tapaamaan niitä. Se oli ihan hirvee tunne, tietää että mun kaverit on siellä kukkien kanssa, samassa paikassa kun mäkin, mutta ei vaan oo mahdollista mennä niitten luo. Noustiin vihdoin koneeseen ja kun se nousi, en pystynyt olemaan itkemättä. Lento meni kuitenkin suhteellisen nopeesti, ja Amsterdamissa parin tunnin odottelun jälkeen lähti lento Helsinki-Vantaalle. Saavuin Suomeen keskiviikkona 26.6. noin klo 13, ja siihen päättyi mun vaihtovuosi Houstonissa.

Näin kului mun viimeinen kuukausi vaihdossa, mun viimeinen kuukausi oikeeta kesäsäätä. Kerron erillisessä postauksessa Suomi-fiiliksistä: millasta oli nähä tutut, miltä nyt tuntuu, miten on elämä jatkunut vaihtovuoden jälkeen jne. Mutta täytyy sanoa, että vaihtovuosi on elämän paras vuosi. Se antaa niin paljon. Siellä oppii niin paljon. Itsestään ja elämästä yleisesti. Siellä kasvaa, mun tapauksessa pelkästään henkisesti (-4kg Jenkeissä!) mutta usein myös fyysisesti. Vaikka kaikki asiat vaikuttaisivat sen jälkeen samalta, mikään ei oo enää samalla tavalla. Vahtovuosi on jotain, minkä muistat lopun elämääsi. Se kulkee mukana ihan sama minne menet. Sitä ei voi pyyhkiä pois ja se vaikuttaa aina kaikkeen mitä teet. Vaihtovuosi ei ollut samanlainen kuin odotin. Se ei ollut parempi, se ei ollut huonompi, se oli vaan erilainen. Mutta se oli mahtava, en vaihtaisi sekuntiakaan. Upea koti, upea kaupunki, upeat ystävät ja mikä kaikkein upeinta, PARAS perhe. En olisi voinut toivoa hienompia ihmisiä ympärilleni, mulla kävi niin uskomaton tuuri että en voi olla kun kiitollinen. Houston tulee aina olemaan mun toinen koti, ja lähteminen oli vaikein asia jonka olen elämässäni tehnyt. Mutta se oli pakko tehdä ja mä tiedän että ne ei ollu hyvästit. Menen vielä takaisin ja mulla on aina perhe, koti ja ystäviä siellä. Houston on osa mua, aina ja ikuisesti.
Viimeiset perhekuvat sunnuntaina, mutta hostveli Austin puuttuu. Hostdad Carsten, minä, hostmom Sheri, hostsisko Marieke ja perhetuttu Alex.
Minä ja hostmom

Minä ja hostdad

Vanhempien kanssa

Meillä asui pari päivää perulainen Faby, joka tuli tänne kirkon kautta tekemään töitä kesäksi. Hostdad, Faby, hostmom, Marieke, minä.
Jokaiselle, jolla on edes pieni halu tai kiinnostus lähteä vaihtoon, TEE SE! 

~Sara

5. kesäkuuta 2013

Goodbye JVHS!

Tänään alkoi virallisesti kesäloma! Otin viimeset kokeet aamulla ja nyt voin vaan lomailla loppukesän. :)

Meiän koulu, Jersey Village High School, on ihan hyvä koulu, mutta kyllä sitä Suomen lukioa osaa arvostaa tän jälkeen. On se porukka kuitenkin jotain ihan muuta ja näkyy hyvin se, että lukioon mennessä tarttee ihan ok arvosanat. Ja mun mielestä reilu 500 oppilasta on kivempi kuin 3300 oppilasta. Usein tuntu, että kouluun hukkuu. Mutta nyt ei siis enää koulua, on se aika omituista eikä sitä oikeesti ymmärrä, että tonne ei tule enää ikinä menemään. Tavallaan haikeeta, mutta koulu on aina koulua, ja kyllä se loma tulee tarpeeseen!

En voi kuitenkaan sanoa, ettei enää tarvitse kouluun astua, sillä lauantaina otan vielä ACT:n ja se tapahtuu meiän koululla. Se on siis sellanen koe, joka otetaan ennen collegeen menoa, ja se kertoo collegeille miten hyvin todennäkösesti tuut pärjäämään. Tosta ja SAT:ista pitää saada tarpeeks hyvä tulos, että pääsee sisään collegeen, ja jos pärjää tarpeeksi hyvin, voi saada stipendejä helpommin.
Otin molemmat jo kerran, mutta en oo tyytyväinen tuloksiin niin aion ottaa ne uudestaan. Ei oo enää aikaa ottaa SAT:ia täällä, joten otan sen sitten uudelleen Suomessa. 

Kesälle mulla ei suuremmin oo mitään suunnitelmia. Auringon ottoa, oon onnistunut jo palamaan useempaan otteeseen, mutta sieltä se rusketus tulee. Uimista, oma uima-allas, jonka vesi on lämmintä ilman lämmittämistä on tosi kiva, tänäänkin uin 50 minuuttia. Shoppailua, vielä pitää päästä nauttimaan halvoista hinnoista. Varmaan pari museoa, Houstonissa on tosi hyviä museoita niin käyn ne vielä kiertämässä. Avaruusasema, en mä voi Houstonista lähteä ennen ku oon NASA:n nähny. Ja sitten vaan yleistä hengailua ja rentoutumista.

Kävin eilen kävelyllä ja otin muutaman kuvan meiän naapurustosta. En oo tainnnu aikasemmin mainita tätä, mutta meillä on siis ankkoja ja sorsia sun muita joka puolella. Se on tosi iso ongelma meiän naapurustossa, koska siis kaikki tiet on täynnä niitä ja ne on jo niin tottunu ihmisiin ja autoihin, että ne ei ees väistä autoja vaan kävelee suoraan alle. Meillä oli just postilaatikon vieressä pesä yhellä ankalla ja hostmom meni sinne ja ravisti kaikkia munia, ettei vaan ne kuoriudu. Oon tosi eläinrakas, mutta tää on siis ihan hullua. Ei täällä kohta voi enää asua, tolle asialle pitää tehä jotain. Ne vaan lisääntyy lisääntymistään ja kohta me hukutaan ankkoihin.
Kotikuja



Myös oravia täällä on ihan valtavasti

Ankkoja...

..ja lisää ankkoja...

...ja lisää...

...ja lisää

Täällä mä lenkkeilen


Postilaatikoita

Kaikilla roikkuu USA:n ja Texasin liput pihalla



Home sweet home
 Nyt alan nauttimaan lomasta, kolmen viikon päästä oonkin jo nukkumassa omassa sängyssä...pelottavaa. Mutta tätä ei vielä murehdita! Hyvää lomaa kaikille :)
Tein eilen omenapiirakan aikani kuluksi, ja kaikki rakasti sitä



-Sara

26. toukokuuta 2013

Let Me Show You A Few Things

Aika kuluu ihan liian nopeesti! Miten on muka taas menny melkein kaks kuukautta viime postauksesta. No nyt tulee sit tiivistettynä kaikki mitä muistan näistä kahdesta kuukaudesta.

4.-7. huhtikuuta menin Washington D.C.:hen host momin kanssa. Se on ihan uskomaton kaupunki! Sää oli upee, joka päivä paisto aurinko ja lämpötilat oli 20C nurkilla. Lähinnä käveltiin ympäriinsä kattomassa monumentteja ja se on yks kauneimmista kaupungeista mitä oon ikinä nähny. Voisin hyvin muuttaa sinne. Ei siitä oikein oo muuta sanottavaa, oli mahtavat neljä päivää, tässä vähän kuvia.
The US Capitol Building 

Washington Monument
WWII Memorial

WWII Memorial


Lincoln Memorial 
Lincoln Memorial

Kirsikkapuut
Thomas Jefferson Memorial


Thomas Jefferson Memorial

Thomas Jefferson Memorial

Host mom ja Roosevelt memorial

Tuntemattomaan sotilaan hauta, Arlingtonin hautausmaa

JFK's eternal flame, Arlingtonin hautausmaa 

Korean War Veteran Memorial

Red slippers, Ihmemaa Oz
En oikeen muista mitä tein huhtikuussa. Luultavasti ihan vaan tavallista arkea. Käytiin host momin kanssa myös Austinissa pari viikkoa sitten. Mentiin käymään University of Texasissa, koska mä haluaisin palata sinnne takasin collegeen. Siellä on melkein 40 000 oppilasta ja kampus on valtava, mutta se on tosi hyvä koulu ja rakastuin kaikkeen siinä. Siellä on kolme kirjastoa, kuntosaleja, uima-altaita sekä sisällä että ulkona, ruokapaikkoja, tiloja opiskelulle, opetustiloja ja oppilaitten majoitustiloja. Kaikki sisältyy hintaan, suurin osa ruoastakin, mutta hinta onkin sitten kivat $35 000 per vuosi. Kansainvälisenä oppilaana on tosi vaikea saada stipendejä, mutta yritän parhaani ja haen joka ikistä pientäkin stipendiä. Jenkkien college-elämä on jotain ihan erilaista kuin Suomessa yliopistot. College on näitten elämän parhaita kokemuksia ja sen on tarkoitus olla myös hauskaa. Mä todella toivon, että pystyn tulemaan tänne collegeen, se olisi mun unelmien täyttymys.

Viime viikonloppuna oli prom. Vuokrattiin party bus, joka oli lähinnä vaan meiän kyyti ravintolaan, promiin ja pois promista. Oli se ihan cool, vähän ehkä rahan tuhlausta. Tanssiaisosuus promista oli totta puhuen melko tylsä. Musiikki oli ihan kamalaa! Tosi huonoa rap-, country- ja latinomusiikkia eikä yhtään tehny mieli tanssia. En myöskään tykännyt mun ryhmästä kovin paljon, joten päädyin melkeinpä vaihtamaan deittiä. Yks mun kaveri tuli yksin ja aloin juttelemaan sen kanssa ja vietinkin sitten loppuillan lähinnä sen seurassa. Ruokakaan ei ollu kovin kummosta, söin pari palaa sushia mutta siihen se sitten jäikin. Ei ollut $80 arvoista. Project prom on promin jälkeen koulun järjestämä after party. Se alko puolenyön maissa ja päättyi viideltä aamulla. Siellä ruoka oli pikaruokaa ja karkkia yms mikä oli paljon parempaa kun promissa. Ruoan lisäksi siellä pystyi pelaamaan koripalloa, koittamaan sellasia ilmalla täytettyjä pelijuttuja esim. surffausta, pelaamaan tanssivideopelejä, uhkapelaamaan, ottamaan hennatatuoinnin, pelaamaan bingoa, ottamaan kuvia, käymään kummitustalossa, pelaamaan lasersotaa ja katsomaan taikurin esityksiä. Sen lisäksi jokainen sai noin 20 nimilappua, joilla sai osallistua arvontoihin, mm. läppäreitä, telkkareita, lahjakortteja ja pelikonsoleita. En ymmärrä mistä ne sai rahat nohin palkintoihin, koska siellä jaettiin kymmeniä lahjakortteja ja useita telkkareita ja läppäreitä. Ite en voittanu mitään, mun tuurilla en koskaan voita. Käveltiin sen kummitustalon läpi ja odotin koko ajan, että jotain pelottavaa tapahtuisi, mutta ei siellä kauheesti mitään tapahtunu. Me oltiin kuitenkin kaikki ihan kauhuissamme, sellasta itseaiheutettua pelkoa. Se oli tsi hauskaa kyllä. Suurimman osan ajasta pelattiin Blackjackia ja huomasin että oon siinä tosi huono! Ei ollu mun peli ollenkaan, oli sitä kiva pelata mutta hävisin koko ajan. Project promissa oli paljon kivempaa kuin ite promissa, mutta kokonaisuudessaan mun mielipide on, että promia hehkutetaan liikaa. Paljolti sen hauskuuden tekee ne ihmiset joiden kanssa sinne menee, joten koska en tykännyt mun ryhmästä, se ei ollu niin kivaa. Oon kuitenkin iloinen, että löysin mun toiset kaverit ja pystyin viettämään kivan illan niiden kanssa. Mut yllätti se miten väsyneitä kaikki oli viideltä aamulla. En tiiä oonko vaan ite outo, mutta oon tottunut Suomessa tosi usein muuten vaan valvomaan pidempäänkin, joten en ollut ollenkaan väsynyt. En edes saanut heti unta kun pääsin kotiin, yritin ainakin tunnin nukahtaa. Jenkit ei oo tottunut valvomaan.
Julian ja minä


Hostsisko Marieke

Marieke ja minä

Julian, minä, Robert ja Marieke



Meiän Prom-ryhmä
Meiän ryhmän tytöt
Prom-ryhmä

Party bus
Party bus
Tää viikko oli viimenen kokonainen kouluviikko. Se olikin täynnä projekteja ja kokeita ja tuli monta yötä valvottua jotain kouluhommaa väsätessä. Nyt on kuitenki oikeestaan kaikki koulujutut ohi. Huomenna on Memorial Day eli ei koulua. Sitten on tiistaista torstaihin tavallisia koulupäiviä ja perjantaina alkaa loppukokeet. Mun pitää ottaa matikka, enkku ja psykologia. Enää siis kuutena päivänä tuun menemään kouluun. Tosi pelottava ajatus, justhan mä vasta menin sinne ekaa kertaa. En ois ikinä uskonut, että aika tulee menemään näin nopeasti. Alle kuukaus jäljellä, mutta koitan olla ajattelematta sitä. Nautin tästä viimeisestä kuukaudesta niin hyvin kuin osaan. 

Tänään mun hosveli Austin lähti Saksaan kesäksi ja piti sanoa sille hyvästit. Itkuhan siinäkin jo tuli. En tiiä millon tuun näkemään Austinin uudestaan, mutta en ennen lähtöä ainakaan. Tosi haikeet fiilikset jäi, ja pelottaa tosi paljon ajatus koko perheen ja kavereitten ja mun toisen kodin ja elämän hyvästelemisestä. En oo vielä valmis lähtemään ja tekisin mitä vaan, että voisin vielä jädä vähän pidemmäksi aikaa. On ollut upea vuosi. Vaikka tunteet on heitellyt laidasta laitaan, oon itkenyt enemmän kuin koko elämäni aikana ja on ollut tosi rankkaa, en vaihtaisi sekuntiakaan. Tää vuosi on ehdottomasti ollut sen arvoista.

Eilen oli Band banquet eli koulun bändin ja orkesterin tanssiaiset. Oli ihan hauskaa ja tässä loppuun pari kuvaa sieltä.

Collin ja minä

Side, minä ja Collin
Collin, minä, Brittney ja Alex (sorry laatu)

Collin, minä, Brittney, Alex ja bändiohjaajat
Joo tosiaan venäytin oikeen käteni tanssitunnilla. Nyt en voi käyttää oikeeta kättä ollenkaan ja pitää tehä kaikki vasemmalla. Elämä on tosi vaikeeta, mm. eilen Collin ja Brittney joutu pilkkomaan mun kanan koska en pystyny käyttämään kahta kättä. Mut ehkä se tästä paranee.

Ei mulla muuta tällä erää, palailen vielä ennen lähtöä. Nyt valmistautumaan vikaan vapaapäivään ennen vikoja koulupäiviä! :)

-Sara